Kirkas alku yrityksesi näkyvyydelle!
Aloittavalla yrittäjällä on paljon hoidettavaa, muistettavaa ja tehtävää. Asiakashankinta ja markkinointi vie aikaa, eikä alussa välttämättä edes ole täyttä kuvaa siitä, mitä kaikkea markkinoinnin tueksi pitää tai kannattaa olla. Ajan pitäisi riittää myös tuottavan työn tekemiseen. Tässä kohtaa voin olla avuksi.
En voi verkostoitua tai tehdä asiakashankintaa puolestasi, mutta voin auttaa sinua saamaan mahdollisimman hyvät välineet sitä varten!
Toteutan markkinointiprojekteja aloitteleville pien- / yksityisyrittäjille avaimet käteen -periaatteella.

Mitä aloittavan yrittäjän markkinointipaketti sisältää?
Olen paketoinut laajudeltaan kaksi erilaista aloittavan yrittäjän markkinointipakettia. Kaikissa tapauksissa tutustun aina yritykseesi huolellisesti ja keskustelemme yhdessä minkälainen kokonaisuus palvelee parhaiten tarpeitasi.
Keskeisinä eroina perus- ja laajan paketin välillä on nettisivujen laajuus sekä laajaan pakettiin sisältyvä lyhytvideopaketti, jonka toteuttaa yhteistyökumppanini Videopalat.
Yhteistyön kesto ja painotöiden suunnittelun maximimäärä ovat myös eroina paketeissa.
Vertaile aloittavan yrittäjän markkinointipakettien sisältöä:
Valovoimainen startti
- Yhteistyön kesto 1-2 kk
- Nettisivut: landing page/pikkusivut
- Visuaalinen ilme
- somepohjat
- Painotöiden suunnittelut max 2 kpl
- Viikkopalaverit
- Valokuvaus 1-2 h + max 10 kuvaa
- Kuvituskuvia (tekoälyavusteiset)
- Tekstien hiominen
Laaja Valovoimainen startti
- Yhteistyön kesto 2-4 kk
- Nettisivut: medium
- Visuaalinen ilme
- somepohjat
- Painotöiden suunnittelut max 4 kpl
- Viikkopalaverit
- Valokuvaus 1-2 h + max 10 kuvaa
- Kuvituskuvia (tekoälyavusteiset)
- Tekstien hiominen
- Lyhytvideot (esim. yritysesittelyt) max 3
Molemmissa paketeissa kokonaisuus räätälöidään seuraavista osa-alueista:
- Yrityksen visuaalisen ilmeen suunnittelu logoineen ja värimaailmoineen
- Painotöiden suunnittelua – kuten esite, flyeri, käyntikortti, ajanvarauskortti, tms tai vaihtoehtoisesti some-esittelyjen suunnittelu
- Mobiiliresponsiiviset verkkosivut
- yrittäjän tärkein käyntikortti ovat selaimella ja mobiilissa saumattomasti toimivat, selkeät ja informatiiviset kotisivut. Hinta sisältää myös käyttöopastuksen nettisivujen ylläpitoon ja päivittämiseen jatkossa. Saat myös jatkotarjouksen ylläpidosta.
- Valokuvia / kuvituskuvamateriaalia nettisivuja ja / tai somea varten
- Paketti sisältää yhden yhdessä suunnitellun, tarpeisiin vastaavan kuvaussession (1-2 h) ja viimeistellyt sähköiset kuvatiedostot (max 10 kpl) TAI mahdollisuuksien ja tarpeen mukaan tekoälyavusteisia kuvituskuvia.
Nettisivuja ja somea varten voin auttaa myös markkinointitekstien hiomisessa.



Lisäksi paketti sisältää projektin ajan viikoittaisen noin tunnin (1 h) mittaisen etä- tai lähitapaamisen, missä käymme läpi töiden edistymistä, voimme ideoida ja sparrailla yritykseesi liittyvistä asioista. En ole yritysvalmentaja, mutta minulla on yrittäjyydestä 18 vuoden kokemus, jonka aikana olen kerännyt monenlaista osaamista, verkostoja ja ongelmanratkaisutaitoja. Uskon että voin olla kumppanina yrittäjämatkallasi antamassa näkemystä ja visuaalista osaamistani sekä verkostojani menestyksesi tueksi.
Nautin tutustua erilaisiin ihmisiin ja heidän ideoihinsa, samalla saan oppia ja kasvaa itse. Jokainen kohtaaminen on minulle merkityksellinen!
Asiakkaitani ovat mm. fysioterapeutti, hyvinvointiyrittäjä, kirjallisuusterapiaohjaaja, rakennusalan yrittäjä, kalligrafi-piirtäjä, kukkakauppa, käsityöyrittäjä.
Kauanko projekti kestää?
Yleensä projektin kesto on peruspaketissa 2 kk ja laajassa paketissa 4kk, mutta tahti voi olla nopeampi tai verkkaisempikin. Aikatauluista sovimme yhdessä. Mikäli toivot yhteistyömme jatkuvan projektin jälkeen mm. markkinoinnin tuen, nettisivujen ylläpidon ja päivitysten, some-sisällöntuotannon jne muodossa, se on tottakai mahdollista ja teen sinulle jatkotarjouksen erikseen.
Mitä tämä maksaa?
Valovoimainen startti -paketin hinta on
Laaja Valovoimainen startti -paketin hinta on
1594 € + alv 25,5 %
3495 € + alv 25,5 %
Hinnasta puolet maksetaan projektin alussa ja loput kun työ on valmis.
Koska aloittavalla yrittäjällä on yleensä paljon kuluja ja investointeja, tarjoan mahdollisuutta maksaa projektin myös useammassa osassa. Älä epäröi kysyä lisää rahoitusvaihtoehdosta.
Ota yhteyttä jo tänään!
Keskustellaan, voisinko olla avuksi juuri sinulle. Yhteydenotto ei tietenkään velvoita mihinkään.
Kiitos viestistä! Otan yhteyttä mahdollisimman pian!
Yhteistyössä:



