6 parasta vinkkiäni Viiden vaatteen vuosi -haasteeseen ja vastuullisiin vaatehankintoihin

Kirjoitus sisältää myös suosittelumainoslinkkejä, jotka on merkitty *tähdellä. Linkin klikkaaminen ja tarkastelu ei maksa sinulle mitään, mutta mikäli päädyt ostoksille suosittelustani, saatan saada pienen palkkion suosittelusta. Tuet siis samalla pienyrittäjää, kiitos! Ja koska vastuullisuus on minulle tärkeää, suosittelen aina vain vastuullisia yrityksiä enkä suosittele ostamaan, kuin aitoon tarpeeseen. 😉

Päätin koota parhaita vinkkejä teille, jotka haluatte myös kiinnittää huomiota vaatteiden ostokäyttäytymiseenne ja ehkä osallistua Planetaarisen vaatekaapin Viiden vaatteen vuosi haasteeseen.

Mutta sitä ennen tärkeä asia! Parhaillaan käynnissä olevaan Krääsätalous kuriin -kansalaisaloitteeseen tarvitaan vielä nimiä. Lakialoite etenee eduskuntaan kun 50 000 kannatusilmoitusta on täynnä. Kansalaisaloitteella halutaan turvata kuluttajien sekä suomalaisyritysten oikeuksia ja rajoittaa ultrapikamuodin ja krääsäkaupan epäreilua markkina-asemaa. Pelkästään suomalaiset tilasivat viime vuonna yli 22 miljoonaa pikkupakettia Kiinasta, mikä on ympäristön kannalta täysin kestämätöntä. Lisäksi krääsäkauppojen mainontatavat ovat kuluttajan oikeuksia rikkovia ja epäeettisiä. Paitsi että krääsäkauppojen tuotteet eivät ole kestäviä, niissä on myös havaittu merkittäviä turvallisuusriskejä.

Lue lisää aloitteesta: www.kraasatalouskuriin.fi ja allekirjoita aloite: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/14852

Sitten niihin vinkkeihin!

Vinkki 1: Kirpputorit

Sehän on selvä! Mutta saa olla melko onnekas että perinteiseltä kirppikseltä löytää juuri sen mitä juuri sillä hetkellä tarvitsee. Alkutalvesta kierrettiin viisivuotiaan kanssa sinnikkäästi kirppareita talvirukkasia etsien, myös nettikirppiksiä selasin ahkerasti. Mutta käytettynä niitä ei vain ottanut löytyäkseen, eikä luontoni antanut periksi rynnätä heti uusia ostamaan. Tilitin asiasta ystävälleni kahvipöydän ääressä ja kas – hän kävi vaatehuoneestaan kaivamassa kahdet täysin ehjät ja käyttökelpoiset, heidän perheessään jo turhaksi jääneet rukkaset!

Tästä päästään Vinkkiin 2: Avaa suusi kaveriporukoissa – toisen roska voi olla toisen aarre!

Vinkki 3: Panosta laatuun

Tiedän paremmin kuin hyvin, että kun budjetti on tiukilla, tuntuu todella pahalta pistää iso summa rahaa vaatteeseen. Halpa vaate voi houkuttaa, mutta kun parin pesun jälkeen se on nukkaantunut tai ratkeaa saumoista, se harmittaa. Kantapään kautta olen oppinut, että on parempi pistää satanen talvikenkiin ja käyttää niitä 8 vuotta, kuin ostaa joka vuosi uudet parinkympin kengät.  Kymmenisen vuotta sitten rakas ja aina niin suorasanainen ystäväni Niina katseli surkeita, risoja halpiskenkiäni ja kuunteli valitustani jalkakivuista. Hän suorastaan raahasi minut kenkäkauppaan ja säälimättömällä tylytyksellä pisti minut tuhlaamaan reilu 80 € uusiin talvikenkiin. Se tuntui karmealta summalta silloin, mutta niitä kenkiä käytinkin sitten kahdeksan talvea. Kympin per talvi – aika hyvin, kiitos Niina! 😉

Kymmenen vuotta vanhat, kahdeksan talvea palvelleet Rieker-kengät, jotka ovat saumasta ratkenneet.
Kahdeksan talvea palelleet Riekerit. Varmasti osaava suutari voisi vieläkin korjata, mutta olen siirtynyt käyttämään paljasjalkakenkiä.

Vinkki 4: Nautiskele tietoisuudesta ja ekoylpeydestä

Kaikki vaatekaapissani ei todellakaan ole eettistä ja laadukasta. Mutta siihen suuntaan pikkuhiljaa pyrin. Jotenkin saan huomattavaa tyydytystä siitä että tiedän olevani pukeutunut eettisesti tai kierrätettyyn.

Mutta mistä sitten tietää että vaate on eettinen ja laadukas? Mistä edes pitäisi olla tietoinen valintoja tehdessä?

  • Kurkkaa materiaalilappua; Luonnonmateriaalit, kuten orgaaninen puuvilla, villa, pellava, silkki ja hamppu ovat pääsääntöisesti parempia vaihtoehtoja kuin synteettiset kuidut. Kierrätysmateriaalit, esim kierrätetty polyesteri, villa tai puuvilla vähentävät uuden raaka-aineen tarvetta. Huomioi, että keinokuidut, esim. polyesteri, akryyli ja nailon aiheuttavat mikromuovipäästöjä pesussa.
  • Tarkista sertifikaatit; esim. GOTS (Global Organic Textile Standard) – ekoloogisuus ja sosiaalinen vastuullisuus, Fair Trade – reilut palkat ja työolot, Bluesign – ympäristöystävällinen tuotanto, OEKO-TEX 100 – testattu haitallisten kemikaalien varalta, FSC (Forest Stewardship Counsil) – vastuullinen metsänhoito puupohjaisten tekstiilien tuotannossa.
  • Tarkista Ompeleet ja viimeistely; ovatko saumat ja tikkaus siistit ja kestävät? Hyvälaatuinen kangas tuntuu napakalta ja ryhdikkäämmältä.
  • Suosi suomalaista; suomalaiset yritykset toimivat lähtökohtaisesti hyvin vastuullisesti, ihan jo lainsäädännönkin vuoksi. Moni suomalainen yritys antaa tarkkojakin vastuullisuuslupauksia (tsekkaa esim. Nanso, Luhta, Finlaysson tai vastuullisia brändeja saman katon alle kokoava Ivalo.com) Lähellä valmistetut vaatteet myös vähentävät kuljetuksen päästöjä.

En todellakaan sano, että kaiken pitäisi olla täysin eettistä eikä se ainakaan meidän ruuhkavuosiarjessa ole mitenkään mahdollista. En kieltäydy kierrätetystä fleecehaalarista mikromuovin takia. Mutta on mukava olla tietoinen asioista. Voin vaikkapa tehdä päätöksen pestä fleeceä harvemmin ja lyhyemmällä pesuajalla. 

Ruuhkavuosiarjen pyykkivuoret (ja kuvaa on kaunisteltu… :D)

Vinkki vitonen: Huolla!

Viimeisin oivallukseni, laadukkaista materiaaleista valmistettuja vaatteita voi myös huoltaa! Sain tyttäreltä joululahjaksi *nukanpoistajan, jolla olen huoltanut villavaatteita ja esimerkiksi lasten puuvillaisia vaatteita, jotka olisivat ehkä ilman tätä oivallusta joutuneet tekstiilijätteeseen pieneksi jäätyään. Huoltamalla niistä on saanut vielä käyttö- tai kierrätyskelpoisia. Toinen loistoidea on suomalainen innovaatio *vaatelaastarit. Esim *näillä olen paikkaillut lasten haalarinpolvia tai peppua ja saanut samalla lisäheijastinta vaatteeseen. 

Mun luottokaveri vaatehuollossa on Arkivé Atelier. Yritys tarjoaa verkkokaupassaan oikeastaan kaiken tarpeellisen vaatehuoltoon ja blogissaan vielä loistavia vinkkejä ja yksityiskohtaisia ohjeita. Haastavimpiin huollettaviin, kuten laukkuille ja kengille Arkivélta löytyy myös huoltopalvelu.

Maailman hukkuessa tavaraan *Arkivé Atelier tarjoaa mahdollisuuden vaatteiden ja kodin tavaroiden käyttöiän maksimoimiseen.

Vinkki 6: Vaihtotalous Vintedissä

Olen tänä vuonna tutustunut Vintedin ihmeelliseen maailmaan ja tehnyt loistavia ja tarpeellisia löytöjä sekä päässyt hienosti eroon myös omista tarpeettomista vaatteista ja tavaroista. Perinteisellä kirppiksellä vaatteet tekevät melko hitaasti kauppaansa, ToriDiilin ongelmana taas on verrattaen isot kulut, jos haluaa myydä vaatteita eurolla-parilla eteenpäin. Vintedissä ostaja maksaa Ostajan turva -maksun 0,7 € + 5 % tuotteen hinnasta sekä postimaksun, jonka Vinted on viilannut melko pieneksi verrattuna Postin normaaleihin taksoihin. Sen takia Vintedissä käyvät kaupaksi myös euron tuotteet paljon paremmin kuin esim Tori.fi:ssä. Myyjälle palvelu on todella helppo. Tuotteen latausprosessia on automatisoitu melko pitkälle, kun ostaja maksaa aina automaattisesti postit, jää myyjän tehtäväksi vain klikata nappia lähetyskoodin noutaakseen, pakata tuote ja kiikuttaa postiin. Ostajan saatua ja hyväksyttyä paketin raha siirtyy Vinted-saldoon, mistä sen voi siirtää edelleen pankkitilille.

Vintedin miinuspuoli on, että sen(kin) selaaminen on K-O-U-K-U-T-T-A-V-A-A. Olenkin tehnyt itseni kanssa periaatepäätöksen, että käytän ainoastaan Vinted-saldoa ostoksiin välttääkseni liiat ”hei toihan ois kiva” -ostokset. Käytännössä siis vaihtotaloutta!

Jos et ole vielä tutustunut Vintediin, tämän mun kutsulinkin kautta pääset lataamaan sovelluksen.

Ja vielä Viiden vaatteen vuosi 2025 -haasteen kuulumiset

Tätä kirjoittaessa ollaan yli maaliskuun puolivälin. En ole hankkinut uutena vielä mitään. Vintedistä olen ostanut itselleni käytettynä toppahousut ja monot. Viisivuotiaalleni olen hankkinut niin ikään käytettynä Vintedistä välikausikengät ja kuopukselle merinovillakerraston ja loskarit.

Viiden vaatteen vuosi -haaste

Tämä teksti sisältää mainoslinkkejä, jotka on merkitty *-merkillä.

Lähdin vuosi sitten (tammikuussa 2024) mukaan somessa törmäämääni ”Viiden vaatteen vuosi” -haasteeseen, jossa osallistujat pyrkivät ostamaan vain viisi uutta vaatetta vuoden aikana. Tarkoituksena on auttaa pohtimaan ostotottumuksia, vähentää impulssiostoja ja näin olla mukana puuttumassa pikamuodin ongelmiin ja pelastamassa maailmaa vaatejätetteeseen hukkumiselta. Alkuperäisen haasteen ja tarkempaa pohdintaa aiheesta löydät instagramista Aku Varamäen @planetaarinenvaatekaappi -tililtä.

Aku Varamäki on myös yhdessä Sissi Penttilän kanssa kirjoittanut kirjan Planetaarinen vaatekaappi, joka pureutuu vaateteollisuuden ongelmiin ja tarjoaa niihin myös ratkaisuja.

Kustantamo Gummerus: Planetaarinen vaatekaappi
Sissi Penttilä, Aku Varamäki

Miksi viiden vaatteen vuosi -haaste?

Viimevuosina pikamuodin ongelmista ja vaatejätteestä on puhuttu paljon. Toki dokumentteja aiheesta on tehty jo kymmenkunta vuotta takaperin. Siitä huolimatta ongelma paisuu.

En itse ole mikään varsinainen vaateshoppailija tai trendien perässä juoksija. En muutenkaan ostele itselleni mitenkään turhan paljon vaatteita ja kirpparit ovat ennestäänkin tuttuja paikkoja myös vaatehankintoihin. Mutta. Myönnän myös olleeni usein se, joka tärkeän tilaisuuden lähestyessä, ”mulla-ei-oo-mitään-päällepantavaa” -tilanteessa sortuu pikamuotiin, edullinen hinta edellä. Ja sitten harmittelee kun vaate on muutaman pesun jälkeen käyttö- ja kierrätyskelvoton…

Mulle haasteessa oli kyse siitä että panostaisin vaatehankinnoissa laatuun. Voin helposti vähentää kulutustani entisestään, kun löydän vaatteita, jotka kestävät käyttöä ja pesua. Loppujenlopuksi säästän sillä myös omia rahojani. Koska peräänkuulutan itse aina kotimaisten yrittäjien tukemista, oli tämä yksi pointti jota halusin tuoda myös omiin vaatehankintoihini. Halusin myös ottaa tutkimuksen alle kulutustottumukseni yleisesti, antaa asialle ajatusta ympäristön ja eettisyyden näkökulmasta. Halusin myös tehdä pienen osani tietoisuuden lisäämisessä ja siksi kirjoittaa aiheesta @babywearingdays instatililläni ja täällä blogissa. Antaakseni haasteelle ja asialle näkyvyttä edes omissa pienissä piireissäni, ehkä myös innostaa jonkun kaverin mukaan. 

Kuinka haaste sujui vuonna 2024?

Noh, haaste oli mulle helppo. Olen hurahtajatyyppiä, eli jos lähden johonkin mukaan, teen sen yleensä jopa vähän överisti. Vuonna 2024 ostin uutena itselleni lämpimän villapipon, Merrelin talvikengät (alehintaan!) ja lisäksi ostimme tyttären kanssa PMMP:n fanipaidat Olympiastadionkeikalta elokuussa. Alusvaatteita ei tässä haasteessa laskettu, mutta halusin vuoden lopulla palkita itseäni hyvin suoritetusta haasteesta panostamalla kerrankin laatuun niissäkin. Investoin siis ihanaan merinovillaiseen Anitan Panalp Wool -urheilutoppiin ja laadukkaisiin 100% suomalaisella työllä valmistettuihin sukkiin paikalliselta tehtaalta *Sukkamestareilta. Niiden lisäksi ostin kirpparilta ulkoiluhousut joissa oli vielä laput kiinni, joten ne voi ehkä laskea uudeksi, mutta jokatapauksessa pysyin viiden vaatteen tavoitteessa ja vaatehankinnat niin uutena kuin käytettyinä olivat enemmän harkittuja ja tarpeeseen. Lisäksi rohkaistun etsimään käytettynä sellaisia asioita, jotka ehkä ilman haastetta olisin helposti hakenut uutena, kuten kerraston.

Haasteen ansiosta aloin tutkiskella myös omaa liiketoimintaani ja päädyin viemään sitä osaltaan kestävämpään suuntaan etsimällä tekstiilikuvatuotteiden (t-paidat, kassit, meikkipussit jne omasta kuvasta) valmistajan joka ottaa toiminnassaan huomioon ekologisuutta, muovittomuutta, hiilijalanjäljen minimointia sekä eettistä liiketoimintaa. Kirjoittelinkin tästä jo aiemmin Valokuvaajan blogissa.

Kestävyysmietteiden myötä tuli myös idea, että etsisin varastooni käytettyjä kehyksiä valokuville. Voisin jopa korjata ja entisöidä huonompikuntoisia. Mitä mieltä olet, ostaisitko perhekuvasi kehystettynä kierrätettyyn kehykseen? 

Entäpä vuosi 2025?

Jatkan ehdottomasti mukana myös vuonna 2025. Olen löytänyt huippujuttuja haasteen tueksi. Ja keksinyt omia pieniä lisämausteita.. Told you – olen hurahtaja.. 😉

*mainosyhteistyö

Maailman hukkuessa tavaraan *Arkivé Atelier tarjoaa jokaiselle mahdollisuuden vaatteiden ja kodin tavaroiden käyttöiän maksimoimiseen.

Ainoastaan EU:ssa syntyy yhä 12 miljoonaa tonnia tekstiilijätettä vuosittain, suurin osa käyttämiämme vaatteita. Vain viidennes määrästä kierrätetään.

Arkivé Atelierien verkkokauppa sekä huoltotuotteet ja -konseptit ovat arjen muutoksentekijöitä, jotka auttavat ratkaisemaan valtavaa globaalia ongelmaa.

Aivan huippujuttu vai mitä?! Älä heitä pois vaan Huolla!