Kuvien hyödynnettävyys eri käyttötarkoituksissa

Saija on oman päätyönsä ohella myös kouluttautunut palautumisvalmentaja. Hän on myös kantoliinaharrastaja sekä kantovälinetukihenkilö. Saijan odottaessa kuopustaan päätimme ottaa tilaisuudesta kaiken irti ja kuvauksessa otettiin huomioon kuvien hyödynnettävyys paitsi raskausajan muistona, myös muistona kantoliinaharrastuksesta sekä myöhemmässä työkäytössä. Ikuistimme Saijasta kuvia oman pihan omenapuiden katveessa sekä kodin läheisessä rantamiljöössä. Osaan kuvista Saija kietoutui lemppari-kantoliinoihinsa bellywrapping -tyylillä. Osa kuvista rajattiin siten ettei raskausmasu ole kuvan keskiössä, jolloin kuvaa voi hyvin käyttää erilaisissa yhteyksissä tulevaisuudessa niin some- kuin työkäytössä.

Vastaavanlaiseen kuvaukseen käy hyvin Laaja muotokuvaus -paketti, joka sisältää valmiita viimeisteltyjä kuvatiedostoja jopa 8 kpl. Kurkkaa hinnastoani tarkemmin Hinnat -sivulta.

Saija järjestää mm. stressinhallinan ja palautumisen yksilövalmennuksia, Hengähdyshetkiä® -ryhmäohjauksia sekä Aromatouch -tapahtumia. Tutustu Saijan Lemmetsä -yritykseen www.lemmetsä.fi.

ODOTUSVALOKUVAUS

Olipa matkalla maailmaan esikoinen tai iltatähti, on odotus aina yhtä ainutlaatuista aikaa elämässä ja odotuskuvat ihana ja arvokas muisto tuosta ajasta.

Johannan ja Samin onnellista odotusta ja kuvia kasvavasta masusta ikuistettiin omassa kodissa sekä kodin läheisessä metsässä.

Lauran ja Joonaksen odotuskuvien miljöö löytyi niin ikään kodin läheltä, puistoalueelta upeiden syyreenipensaiden parhaaseen kukintoaikaan.

Odotusvalokuvaukseen, yksin odottajasta tai yhdessä puolison kanssa, sopii parhaiten Laaja muotokuvauspaketti 180 €. Aikaa kuvaukseen varataan reilusti, joten halutessaan voi esimerkiksi vaatteita vaihtaa, vähentää tai lisätä kuvauksen edetessä. Omaa rekvisiittaa saa kuvaukseen ehdottomasti ottaa mukaan, mutta voit myös jättää ideoinnin täysin vastuulleni. Kuvatuista kuvista toimitan koevedosgallerian, josta voi itse valita valmiiksi viimeisteltävät kuvatiedostot. Laajaan pakettiin valmiita kuvatiedostoja kuuluu peräti 8 kpl. Halutessaan voi sähköiset kuvatiedostot vaihtaa myös muihin kuvatuotteisiin. Kauttani saat niin tavalliset valokuvat, canvas- ja puutaulut kuin muutkin kuvatuotteet. Katso lisää hinnastosta.