Blogini sisältää mainoslinkkejä, jotka on merkitty *merkillä.
Valitsen tarkkaan kotimaiset luotettavat yritykset, joita suosittelen. Kannustan tiedostavaan kuluttamiseen ja vastuullisiin, kestävämpiin valintoihin. Ostamalla palvelun tai tuotteen mainoslinkkini kautta, saatan saada ostosta pienen komission, eli samalla tuet pienyrittäjää. Kiitos!
Olen Pirkanmaalainen valokuvaaja, kolmen lapsen äiti, alunperin Tampereen kaupungista Vesilahdelle maalaistunut, ikuinen luonnonlapsi. Olen koulutukseltani kuva-artesaani valokuvauksen osaamismisalalla. Lisäksi minulla on liiketalouden ja yritysjohtamisen tutkinnot.
Olen toiminut valokuvausalalla yli 20 vuotta. Valokuvaus on ollut osa elämääni oikeastaan aina, olen kasvanut valokuvausta harrastavaa isääni seuraten ja valokuvaaja-tätiäni ihaillen. Hakeuduin töihin valokuvastudioon jo nuorena lukiolaisena ja 23-vuotiaana vuonna -07 minusta tuli tamperelaisen Valokuvaamo Studio Amandan toinen omistaja. Reilu kymmenen vuotta valokuvaamoyrittäjänä toi minulle monipuoliset taidot paitsi valokuvaamisesta ja yrittäjyydestä, ennenkaikkea erilaisten ihmisten kohtaamisesta eri elämäntilanteissa, luontevasta kuvankäsittelystä, ystävällisestä markkinoinnista ja ongelmanratkaisusta.
Studiotoiminnan loputtua vuonna 2017 siirryin asunto- ja kiinteistökuvausalalle. Olen kuvannut kohde- ja markkinointikuvia kiinteistön- ja vuokranvälittäjille sekä rakennuttajille ja myös drone-ilmakuvaus on tullut tutuksi.
Kotitila Rämsöössä ilmasta kuvattuna talvipäivänä
Kuten monilla muillakin, maailmaa kohdannut pandemia-aika toi uudelleenarviointiin niin työni kuin koko elämäni. Isona vaikuttimena olivat myös kahden nuorimman lapseni syntymät. Vuonna 2021 perheemme teki päätöksen muuttaa Vesilahden maaseudulle, pientilalle metsän keskellä. Ensimmäiset vuodet maalaistumista ovat opettaneet paljon ja muokanneet suunnitelmat uusiksi moneen kertaan. Olemme saaneet kokea sen, mitä haasteita syrjäseudulla eläminen tuo, mutta myös kuinka paljon rikkautta se elämään antaa.
Kotitilan värikästä kesää kännykkäkuvissa
Tällä hetkellä teen valokuvauksia keikkaluonteisesti yksityishenkilöille ja pienyrittäjille. Lisäksi teen graafista materiaalia sekä nettisivuja pienyrityksille ja yhdistyksille. Kotitilan ja -kylän miljöö on hyödynnettävissä valokuvauksissa varsinkin kesäaikaan, mutta matkaan kuvauskalustoineni ympäri Pirkanmaan.
Kotitilallamme mahdollistuu myös harrastuneisuus omavaraistumisen opettelun ja luonnontuotteiden keräilyn ja valmistamisen parissa. Valmistamme mm suosittua Pihkamiehen Perinteistä Tervapihkasalvaa, jota voi ostaa meiltä ja muutamilta jälleenmyyjiltä.
Tuoreimman “projektini” toimeksianto ei tullut asiakkaalta, eikä sillä ollut briiffiä sähköpostissa – ja silti se valmistui juuri täydellisesti ajallaan maaliskuun alussa. 🤓
Lopputulos?
Kolme ja puoli kiloa jotain aivan ihmeellistä!
Nyt on siis aika laittaa työkuviot hetkeksi tauolle ja keskittyä tähän uuteen elämänprojektiin. Seuraavat kuukaudet kuluvat tutustuessa tähän veljessarjan tuoreimpaan vahvistukseen ja opetellessa uutta suurperhe-elämää – vähän vähemmän onnistuneita aikatauluja, vähän enemmän sekoilua, valvomista ja vauvan tuoksua. 🥹🥰
Töiden pariin palaan suunnitelmien mukaan kesäkuussa. Jos mielessäsi on uudet nettisivut, valokuvaus tai apua markkinointimateriaalin kanssa, voit laittaa viestiä jo etukäteen – palaan asiaan heti kun ehdin.
Kun tajusin, että jouluun on enää viikko, iski ensimmäisenä se tuttu pikkupaniikki, että mitä täytyy vielä ehtiä ja tehdä… Menen kai turhan helposti sellaiseen suoritusmoodiin, luon itselleni kiireen ja paineet ja oletukset, miten kaiken pitäisi olla… Tunnistatko tämän ilmiön?
Mutta kenelle sitä joulua oikein suoritan?
Viime lauantaina, kun palasin kuvauskeikalta, ovella odotti kaksi tonttulakkipäistä minimiestä vaatien: ”Nyt leivotaan pipareita, tänään on pikkujoulut!” Ja sitten me leivottiin, ihan tavallisen sotkun ja kaaoksen keskellä, joululaulut taustalla soiden. 6vee tuumasi onnellisena: ”tämä on paras päivä ikinä!”, johon 4vee komppasi: ”joulu on parasta!”
Siinä se muistutus taas tuli. Jos jotain, niin lapsillenihan sitä joulun tunnelmaa ja taikaa haluan luoda. Ei heitä kiinnosta minkä korkuinen pyykkivuori on, onko koristeet sävysävyyn tai lähtikö tädille joulukortti vai ei… Heidän muistonsa syntyvät siitä että ollaan yhdessä ja kaikkia hymyilyttää. Ehkä Joulun taika pohjimmiltaan on se kiireettömyyden ja rauhan tunnelma. ✨
Jouluisia lapsikuvia ja muita vuoden 2025 töitä
Popupit olivat tämän vuoden hittijuttu! Pääsin kokemaan lukuisia kivoja kohtaamisia useammassakin tapahtumassa popup-studioni kanssa. Näistä kuvistakin huomaa, kuinka mahtavaan lopputulokseen voi päästä lyhyessäkin kuvaushetkessä. Tunnelma on tärkein, ja se syntyy aidosta kohtaamisesta ihmisen – lapsen tai aikuisen – kanssa.
Nämä ihanat pienemmät ja isommat pikkutontut kuvissa on kuvattu marraskuisen Stressikompassi-tapahtuman joulukortti-popupissa.
Tänäkin vuonna sain valokuvaajana olla mukana koko elämän spektrissä, tähtihetkissä ja surun kohdatessa – kuvata niin vastasyntyneitä, merkkipäiviä kuin viimeisiä jäähyväisiä. Koen että juuri tämä luottamus ja läsnäolo tekee valokuvaajan työstä minulle niin merkityksellistä, että se sytyttää minut vielä 20 vuodenkin jälkeen.
Uusia alkuja ja yllättäviä käänteitä
Takana on hyvin moniulotteinen ja mielenkiintoinen työvuosi. Kesän alusta minulle myönnettiin starttiraha laajentaakseni yritystoimintaani tauon ja sivutoimisuuden jälkeen taas päätoimiseksi, uuden aluevaltauksen eli verkkosivusuunnittelun ja visuaalisen suunnittelun myötä.
Perustimme myös alkuvuodesta yrittäjäystäväni Saija Kotalan kanssa täysin uuden Hyvinvointitapahtumat.fi -konseptin, joka tuottaa hyvinvoinnin pientapahtumia ja tarjoaa yrittäjille kohdennettua näkyvyyttä. Tänä vuonna järjestimme kaksi erittäin onnistunutta Stressikompassi tapahtumaa, Kauppakeskus Ratinassa kesäkuussa ja Kauppakeskus Veskassa marraskuussa.
Uusia tuulia myös henkilökohtaisessa elämässä
Vuosi toi mukanaan myös uusia tuulia henkilökohtaiseen elämään, kun saimme tietää odottavamme vielä yhtä pienokaista täydentämään perhettämme. Olen siis saanut tämän loppuvuoden työskennellä kasvavan masu-assistenttini kanssa. Assistentti on hienosti pitänyt huolen, etten istu ihan liian kauaa paikallaan koneen äärellä ja että syön säännöllisesti.. 😉 Kaikinpuolin on kaikki sujunut hyvin, ja ensi maaliskuussa meitä pitäisi olla perheessä yksi lisää.
Pidän taukoa työnteosta raskausvapaan ajan helmi-maaliskuussa, mutta – kiitos uudistettujen perhevapaiden ja puolison työkuvioiden – tarkoituksena on keväällä jatkaa työntekoa osa-aikaisesti vanhempainvapaan ohella. Otan siis vastaan ensi vuodellekin toimeksiantoja niin visuaalisen suunnittelun kuin valokuvausten parissa. Ota rohkeasti yhteyttä!
Nettisivukuvitusta syntyy Suomen Kirjallisuusterapiayhdistys ry:n Tampereen aluejaoston pikkujoulutapahtumassa. Kuvat: Sari Kortesoja
Kiitos kuluneesta vuodesta!
Kiitos ihan kaikille mahtaville asiakkailleni ja yhteistyökumppaneilleni tänäkin vuonna.Kiitos sinulle, joka ostat pienyrittäjältä! 🙏🏻
Toivotan ihanaa, kiireetöntä ja mahdollisimman stressitöntä joulunaikaa ja -taikaa. Nautitaan hetkestä! ✨
Menestystä, valoa ja rakkautta myös uuteen vuoteen 2026!
Ensimmäisten kirpeiden pakkaspäivien aikaan lokakuussa sain salaisen kunniatehtävän kuvata käsityötaiteilija Sanna Rytkösen (Sannan kutoma) kilpailutyön International HANDWOVEN Family Weaver Competition 2025 -kilpailuun. Kyseessä oli siis kansainvälinen kilpailu kantoliinojen kutojille, kisaan osallistui 39 kutojaa, joista 5 suomalaista. Tämän vuoden kilpailun aiheena oli mytologia ja myyttiset olennot.
Kisaan osallistuvien töiden kutojat paljastetaan vasta kisan lopuksi, joten siksi projekti ja kuvat on pitänyt pitää salassa tähän asti. Mutta nyt vihdoin pääsen jakamaan kuvia tästä upeasta työstä!
Spinners of Destiny – inspiraationa Norns-mytologia
Sannan kisatyön nimi on Spinners of Destiny ja sen inspiraation takana on Norjalainen mytologia Norns, kohtalon kutojista. Kuvausprojekti Sannan kanssa oli taas kerran todella insporoiva! Sanna valitsi täydellisen kuvauspaikan liinan tarinaan ja upea kirpeä ja aurinkoinen syyssää – ja tietysti Sanna ja hänen lumoavan suloinen tyttärensä – kruunasivat tunnelman!
Käy ihmeessä lukemassa liinasta ja tarinasta inspiraation takana instagramista: @sannankutoma tai Sannan kutoma Facebook-ryhmästä.
Tämä liina jää (valitettavasti..) Sannalle itselleen, mutta Sannalla on loimipaikka seuraavassa loimessa vapaana, mikäli halajat omaa uniikkia kantovälinettä, joka on samalla asuste ja taideteos!
Joulukiireitäsi helpottaakseni halusin tehdä joulukorttien tilauksen tänä vuonna vaivattomaksi! Suunnittelin valmiiksi kuusi erilaista joulukorttimallia, joita voit tilata minun ottamastani kuvasta tai täysin omasta kuvastasi.
Tilaa ilmoittamalla valitsemasi kuvan numero koevedoksistasi, valitsemasi joulukorttimalli, kpl-määrä sekä korttiin haluamasi teksti oheisella lomakkeella. Jos haluat kortit omasta kuvastasi, voit lähettää kuvan sähköpostin liitetiedostona.
Toimitusaika on noin 1 vk, eli mikäli haluat postittaa korttisi joulupostimerkillä 11.12. mennessä, tilaa kortit viimeistään 3.12.
Jos et löytänyt näistä malleista mieleistäsi, voin suunnitella sinulle täysin uniikin joulukorttimallin. Suunnittelumaksu 10 € lisätään tällöin hintaan.
Kiitos tilauksestasi! Saat vahvistusviestin sähköpostiisi tuota pikaa. Jos viestiä ei kuulu, ole minuun yhteydessä sähköpostitse valokuvaaja@maaretinari.fi
Jos tilaat kortteja omasta kuvastasi, pyydän sinua lähettämään kuvan sähköpostitse.
Vastuulliset joululahjat
Jos etsit vastuullisia joululahjoja ja haluat tukea pienyrittäjää, voin – valokuvauslahjakortin ja oman valikoimani kuvatuotteiden lisäksi – suositella seuraavia kotimaisia toimijoita:
Eettinen valinta ympäristötietoiselle:
Lahjakortti Vaatehuollon ja kodinhoidon verkkokauppaan *Arkivé Atelierille. Lahjakortti on käytännöllinen, vastuullinen ja aina ilahduttava valinta. Arkivén lahjakortilla voi hankkia tarpeellista verkkokaupan valikoimasta tai varata ajan workshopiin ja huoltopalveluun, joissa vanhasta syntyy uutta ja lempivaatteet saavat lisää käyttöikää.
EI KRÄÄSÄÄ VAAN HYVÄÄ OLOA Hyviksen joulupuoDISTA:
*Hyviksen, eli Hyvinvoinnin.fi joulupuodista löytyy mahtavia hyvinvointia edistäviä lahjaideoita niin itselle kuin läheisillesi sekä ihanat tuotteet joulunajan tunnelmointiin. Ei turhaa krääsää vaan terveyttä tänä jouluna!
VARMASTI TARPEELLINEN JA AINA HYÖDYLLINEN:
Kotimaiset laadukkaat sukat *Sukkamestareilta Ylöjärveltä. Kaikki sukat valmistetaan avoimen tuotantoketjun NATIVA-merinovillasta luontoa, ihmisiä ja eläimiä kunnioittaen Sukkamestareiden omalla tehtaalla 100% suomalaisella työllä.
Kurkkaa Sukkamestareiden aivan ihana *Christmas-collection. Ja lunasta 20% alennus normaalihintaisista Sukkamestarit ja Uphillsport -sukista käyttämällä tilatessa alennuskoodia SUKKAMESTARIT20
Yrityksen visuaalinen ilme on kuin sen kasvot – se viestii arvoista, tunnelmasta ja suunnasta jo ennen kuin sanaakaan on vaihdettu. Mistä lähdetään liikkeelle, kun visuaalista ilmettä aletaan rakentaa? Tässä kurkistus siihen, miten Valovoimainen yritysilme -paketti syntyy vaihe vaiheelta.
Vaihe 1: Tutustun yrittäjään ja hänen työhönsä
Jotta visuaalinen ilme näyttää ja tuntuu oikealta, on tärkeää ymmärtää:
Mitä yrittäjä tekee ja miten?
Mikä tekee hänen tavastaan toimia erityisen?
Millaiset toiveet hänellä on visuaalisen ilmeen suhteen?
Keskustelussa saatetaan pohtia adjektiiveja, jotka kuvastavat yritystä tai yrittäjää. Tai millainen musiikki inspiroi yrittäjää. Näiden avulla löydämme sävyn, joka tuntuu omalta.
Vaihe 2: Moodboard tuo tunnelman näkyväksi
Kerään visuaalisia elementtejä moodboardiin. Siihen voi sisältyä:
Kuvia Pinterestistä tai Googlesta
Canva-elementtejä
Itse ottamiani kuvia
Moodboard kiteyttää tyylin ja tunnelman, joka toimii lähtökohtana logon ja visuaalisen ilmeen suunnittelulle.
Vaihe 3: Ensiversio logosta ja ilmeestä
Esittelen yrittäjälle ensimmäisen ehdotuksen, johon kuuluu:
Logo ja sen eri versiot
Fonttiparit
Väripaletti
Tässä vaiheessa voidaan tehdä korjauksia tai tarkennuksia. Usein tässä kohtaa syntyy tai tarkentuu myös yrityksen slogan – kiteytys, joka sanoittaa yrityksen ydinsanoman.
Vaihe 4: Valmis paketti käyttöön
Lopuksi toimitan selkeän ja käytännönläheisen kokonaisuuden:
Logotiedostot eri käyttötarkoituksiin kuva- ja vektorimuodoissa
Fonttien latausohjeet (esimerkiksi Google Fontsista)
Värien käyttöohjeet ja valmiit somepohjat
En tee monisivuisia ja raskaita brändiohjeistuksia, vaan toimitan selkeät ohjeet, joiden avulla voit helposti pitää viestintäsi visuaalisesti yhtenäisenä – ilman stressiä.
Valovoimainen yritysilme -paketti
350 € + alv
Sisältää:
Yrittäjän visuaalisen ilmeen suunnittelun tai selkiyttämisen
Logot eri muodoissa (kuva & vektori)
Fontit ja värimaailman
Yritysilmeen mukaiset somepohjat
Jos kaipaat selkeyttä ja linjaa yrityksesi visuaaliseen ilmeeseen, tämä paketti on sinua varten.
Ota yhteyttä ja suunnitellaan yhdessä ilme, joka tuntuu omalta ja näkyy edukseen.
Käytämme evästeitä selauskokemuksen parantamiseksi, personoitujen mainosten ja sisällön tarjoamiseksi ja liikenteemme analysoimiseksi. Hyväksyt evästeidemme käytön klikkaamalla ”Hyväksy.” Suostumuksen peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.