Olen Maaret Inari – kuva-artesaani, valokuvaaja ja visuaalinen suunnittelija.
Luontainen, vastuullinen elämäntapa, omavaraisuuden lisääminen ja perhekeskeisyys ovat tärkeitä arvojani. Minulle on tärkeää saada liikkua luonnossa – kasvattaa itse ja kerätä ruokaa metsästä, uida ympäri vuoden ja elää ja hengittää luonnon rytmissä – kun se vain on mahdollista.
Olen alunperin Tampereen kaupungin tyttö, mutta asun nykyään perheeni kanssa Vesilahden maaseudulla – keskellä metsää!

Olen kasvanut luovien alojen yrittäjien maailmassa mainosgraafikko-äitini helmoissa ja valokuvaaja-tätiani ihaillen. Ensimmäiset tet:it ja kesätyöt suoritin äitini mainostoimistossa ja tätini valokuvaamossa.
Myös leikkini olivat luovia ja yrittäjähenkisiä. Rakentelimme naapurin tyttöjen kanssa majoja, joissa leikittiin kioskia, piirtelimme unelmatalojen pohjakuvia, suunnittelimme barbeille vaatteita ja kalusteita. Piirsimme itse lautapelimme, joihin hahmot tehtiin taikataikinasta. Kiersimme kotikujalla ovelta ovelle myymässä käsitöitämme.
Minulle oli jo melko nuorena selvää että tulevaisuuden työni tulee sisältämään visuaalisuuden elementtejä. Yläasteella päätin että minusta tulee valokuvaaja ja valokuvaamoon hakeuduinkin töihin jo lukion ohella. Myöhemmin minusta tuli samaisen Valokuvaamo Studio Amandan toinen yrittäjä vuosikymmenen ajaksi.

Valokuvausalan yrittäjä olen ollut nyt jo yli 18 vuotta. Sinä aikana luovat alat, kuten koko maailma on muuttunut paljon. Olen nähnyt valokuvauksen digitalisoitumisen ajan ja viimeiset vuodet vasta ovat olleetkin melkoista kehityksen pikakiitoa uusien teknologioiden ja tekoälyn vallatessa tilaansa. Uskon että muutokselle on tarve ja että yksilön ja työtapojen on kehityttävä sen mukana.
Kahden nuorimman lapseni syntymien jälkeen, katseltuani hetken työelämää etäämpää, totesin että tänäpäivänä minulla olisi eniten annettavaa toisille pienille yrittäjille, jotka seilaavat näissä jatkuvasti muuttuvissa sääolosuhteissa. Haluan olla tukena yrittäjän matkalla tarjoamalla visuaalista osaamista ja näkemystä ja verkostojani menestyksen tueksi. Siksi olen uusinut palvelukonseptini täysin. Tarjoan ensisijaisesti visuaalisen markkinoinnin työkaluja pienyrittäjille ja yhdistyksille. Jotta yritystoiminnan aloittaminen tai näkyvyyden kasvattaminen voisi olla stressittömämpää – seilaaminen tyynempää.
Lisäksi tarjoan yksityishenkilöille voimauttavia valokuvauselämyksiä. Haluan välittää valokuvissani sen kauneuden mitä näen jokaisessa ihmisessä.
Nautin tutustua erilaisiin ihmisiin ja heidän ideoihinsa – samalla saan oppia ja kasvaa itse. Uskon myös että jokainen kohtaaminen on merkityksellinen – eteemme tulee niitä ihmisiä, asioita tai viestejä, joita siinä hetkessä tarvitsemme. Jos sinulla on tunne että voisin olla sinulle avuksi, luota intuitioon, laita rohkeasti viestiä ja katsotaan mihin se johtaa!
-Maaret
